Tietoa blogista

Jokiläänen äänessä päivittelemme yleisiä opiston toimintaan liittyviä asioita. Alla olevista palkeista löydät blogit aiheittain

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN?



Tänä päivänä on mitä suurimmassa määrin aiheellista kysyä tuo ns. ”tuhannen taalan kysymys”: Onko Suomessa kaikki hyvin? Maalailin edellisessä blogikirjoituksessani (12.9.2014) varsin suuria uhkakuvia vapaan sivistystyön ylle Suomenmaassa. Tällä hetkellä ei näytä siltä, että ne toteutuisivat siinä laajuudessa kuin oli pelättävissä. Vaikka valtionosuuksia ja -avustuksia karsitaankin tulevina vuosina miljoonilla euroilla, jää kunnille silti lopullinen päätösvalta, millä rakenteilla opistoja ylläpidetään ja kehitetään. Onneksi vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitäjälupia ei tarvitse nyt uusia, kuten muiden oppilaitosmuotojen. Ne uusittiin juuri vuonna 2013. Tämä antaa tietyn turvatakuun opistojen olemassaololle jatkossakin. Sen sijaan opistojen ylläpitäjien tulee selvittää taloudellinen kantokykynsä ylläpitää opistoja. Kunnathan ovat varsin ahtaalla taloudellisesti nykypäivän Suomessa, eikä vähiten siksi, että valtio sysää jatkuvasti lisää tehtäviä kuntien kannettaviksi. Toivottavasti kuitenkin kunnilla on jatkossakin mahdollisuus ylläpitää opistoja. Totuushan on, että kansalaisopisto ei vie kunnan taloudesta kuin murto-osan ja vastaavasti tuo mittaamattomasti henkistä pääomaa kuntalaisille. Tämä näkyy ennen muuta heidän hyvinvointinaan. Kuntalaiset ovatkin tyytyväisiä nimenomaan kansalaisopistopalveluihin. Tyytyväisyys kansalaisopistopalveluihin on kyselytutkimusten mukaan lähes suurinta Suomen kunnissa. Ja kirjoittamaton lupaus maamme päättäjiltä on, että kansalaisopistotoimintaa järjestetään edelleenkin kaikissa maamme kunnissa. Jos yhdellä köyhällä kunnalla ei ole mahdollisuutta järjestää opistotoimintaa, niin sitten se järjestetään yhdessä naapurikuntien kanssa. Kuolematon lausahdus ”kaveria ei jätetä” pätee tässäkin asiassa.

Forssan seudun kuntien valtuustojen kokouksissa selvisi, että mitään yhdistymisiä ei tule lähitulevaisuudessa tapahtumaan tällä seudulla kuntien kesken. Mitä se sitten tarkoittaa vapaan sivistystyön oppilaitosten suhteen, jää nähtäväksi. Näin joulun alla voi kuitenkin todeta jatkoksi tuolle kirjoitukseni otsikolle ”…ja ihmisillä hyvä tahto!” Sitä sopii toivoa, myös kansalaisopistotoimintaa kohtaan.

HYVÄÄ JOULUA JA OPINNOLLISTA VUOTTA 2015 kaikille opistolaisille ja Jokiläänin äänen lukijoille!     

Jukka Nummelin, rehtori

Eläköön vapaa sivistystyö!


Kuntakentässä kuten koko suomalaisessa yhteiskunnassa on menossa varsinainen myllerrys. Kansalaisopistotkaan eivät ole jääneet tämän myllerryksen ulkopuolelle, vaan ovat, jos eivät nyt aivan sen ytimessä, niin lähellä kuitenkin. Tämä tarkoittaa sitä, että säästöjä etsitään, voisi sanoa melko rajulla otteella, myös kansalaisopistoista, kuten kaikkialta muualtakin. Sen lisäksi opetusministeriö on asettanut rahoitus- ja rakennetyöryhmän pohtimaan nimensä mukaisesti rahoituksen ja rakenteiden muuttamista koko vapaan sivistystyön kentässä. Työryhmän pitäisi jättää esityksensä kuluvan vuoden joulukuussa. Sen jälkeen olemme paljon viisaampia siitä mikä on opistojen tulevaisuus. Kovinkaan suuri ennustaja ei tarvitse olla, kun nyt sanon, että opistokentässä tulee keskittyminen jatkumaan eikä pelkästään kansalaisopistojen kesken, vaan yhdistymisiä muihinkin oppilaitoksiin, kuten ammatillisiin, tulee jatkossa tapahtumaan. Ja näinhän on jo osittain tapahtunut, kuten esim. Espoossa. Toinen ennustukseni koskee valtionosuuksia, jotka tulevat laskemaan reilusti tulevina vuosina. Eikä tarvitse myöskään olla matikkanero, kun pystyy sanomaan, että kansalaisopistojen opetustarjonta kuntalaisille tulee vähentymään rahoituksen pienentyessä.

 
Rinnan valtion suunnitelmien ja toimien kanssa on menossa ns. kuntarakenneselvitystyö ympäri Suomenmaata. Tälläkin seudulla neljä kuntaa (Forssa, Tammela, Jokioinen ja Humppila) pohtivat edellytyksiä kuntien yhdistämiselle. Vapaa sivistystyö on yhtenä miettimisen kohteena. Kysymys on siitä, miten seudun vapaan sivistystyön oppilaitokset (Lounais-Hämeen musiikkiopisto, Lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Wahren-opisto ja Jokiläänin kansalaisopisto) organisoidaan, jos em. kunnat yhdistyvät yhdeksi kunnaksi tulevaisuudessa. Kysymyksiä on ilmassa paljon, kuten esim. pysyvätkö oppilaitokset erillään vai yhdistetäänkö ne niin, että kaikki ovat yhtä ja samaa oppilaitosta jatkossa vai niin, että vain kansalaisopistot yhdistetään? Tehdään niin taikka näin, niin yksi asia on kuitenkin varmaa; opistojen toimintaedellytykset on turvattava jatkossakin. Tämä merkitsee sitä, että opistoilla on riittävästi sekä henkilökuntaa, tiloja ja välineitä että ”riihikuivaa” rahaa. Tällöin ne pystyvät toteuttamaan ydintehtäväänsä eli ihmisten, kuntalaisten palvelemista, jotta nämä saisivat elämäänsä sisältöä ja rikkautta opistotoiminnan kautta.    

 
Jukka Nummelin, rehtori

 
P.S. Miten Sinä järjestäisit opistotoiminnan tällä seudulla tulevaisuudessa? Vastaa, kommentoi, keskustele!