Tietoa blogista

Jokiläänen äänessä päivittelemme yleisiä opiston toimintaan liittyviä asioita. Alla olevista palkeista löydät blogit aiheittain

Kohti uutta lukuvuotta

Opiston uusi lukuvuosi pyörähtää käyntiin syyskuussa, kursseja on jälleen tarjolla monenmoisia, on vanhoja tuttuja, mutta myös paljon uutuuksia.

Kurssiohjelma 2015-2016 on parhaillaan työn alla ja lähtee jakoon kotitalouksiin elokuun puolivälissä, joten toimistolla käy ajoittain melkoinen kuhina.
Lukuvuoden teemaa on pohdittu jo vuoden alusta, kansi alkaa olla lopullisessa muodossaan ja sisältökin saadaan pikkuhiljaa järjestykseen.


Kesätyöntekijä Mona esitteen sisällön kimpussa.



Kannen suunnittelua.


Kevätnäyttely 2015

Jokiläänin kansalaisopiston kevätnäyttely 17.-19.4.2015
Jokioisten tietotalolla.


Näyttelyssä 


Yläsalissa näytteillä ...
Opistolaisyhdistyksen kahvit

...opiskelijoiden töitä.






"Harmaa Rouva" on vahvistamattomien havaintojen mukaan bongattu.







-ev