Tietoa blogista

Jokiläänen äänessä päivittelemme yleisiä opiston toimintaan liittyviä asioita. Alla olevista palkeista löydät blogit aiheittain

Rohkeasti uuteen harrastukseen

Minna kävi keväällä tutustumassa muutamaan opistomme kurssiin. Kuten meillä kaikilla, myös hänellä oli ensikertalaisen ennakkoluuloja, mutta osuivatko ne oikeaan?
 Jos sinä punnitset uuden harrastuksen aloittamista, ehkäpä löydät Minnan mietteistä rohkaisua.



Jooga

Olen ollut tutustumassa erilaisiin kansalaisopiston kursseihin ja olen kiinnostunut nyt kaikista ja kaikesta. Yhtenä keskiviikkona menin tutustumaan Ypäjälle joogaan. Minulla oli vain matkassa ne käsitykset jotka olin saanut televisiosta. Eli ei minun juttuni. Vääntävät ja kääntävät itseään eri asentoihin, lähestulkoon mahdottomiin.
Tunti alkoi valojen himmennyksellä ja rauhallisella opettajan äänellä. Liikkeet tehtiin opettajan ohjeiden mukaan. Parhaiten keskittyi omaan hengitykseen ja liikkeisiin kun piti silmiä kiinni. Minun piti olla tunnilla vain hetken seuraamassa ja ottamassa muutama kuva, mutta jossakin vaiheessa havahduin, että minulla on kiire jo toisaalle. Tunnelma oli niin rauhallinen, etten olisi halunnut ottaa valokuvia ja pilata tunnelmaa.
Minut on täysin käännytetty ja myyty tälle lajille. Päiväni ovat hyvin kiireisiä ja tuntini vuorokaudessa eivät meinaa riittää, mutta joogatunnilla en kertaakaan miettinyt työasioita vaan keskityin itseeni ja minun hyvin vointiini. Tunnin jälkeen tuli ihanan rauhallinen ja raukea olo, hyvänolon tunne.


 

Kalligrafia

Mietin tunnille mennessäni, että kuinka oppilaat jaksavat vuodesta toiseen harjoitella erilaisten kirjainten ja tyylien kirjoittamista musteella.
Vau, mitä kaikkea näinkään. Jokainen työsti omaa työtään ja kaikki olivat ihan eri tyylisiä. Tehtiin kirjaimia inspiroituen eläimistä. Kirjainten värit sekä muodot mukailivat eläinten olemusta. Runous ja maalaustaide yhdistettiin kokonaiseksi teokseksi. Myös kultaa lisättiin töihin.
Ryhmässä oli hyvä henki. Kun joku kokeili jotakin, niin toiset tulivat katsomaan mitä ja miten se syntyi. Ryhmässä ideoita tuntui syntyvän ja niitä uskallettiin kokeilla ja keksiä. Heillä oli kaikenlaisia välineitä ja värejä jopa neulasista tehty ”kynä”.
Lähtekää kokeilemaan tätä kurssia. Ei tarvitse olla hyvä käsiala, niin kuin aina kuvittelin.



Minna


-S.M.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kommenttisi. Ylläpitäjä tarkistaa kaikki kommentit ja valvoo julkaisuja.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.